Satuhieronta-ohjaajakoulutus (2 taso)

Satuhieronta on monipuolinen, vaikuttava sekä aitoon vuorovaikutukseen ja läsnäoloon kutsuva menetelmä. Hetket kosketuksen ja satujen parissa täyttää monin tavoin ihmisyyden perustarpeita: Nähdyksi ja arvostetuksi tulemista sekä yhteyden ja turvan kokemista.

Käsissämme ja käytettävissämme on rikas, monipuolinen ja monikanavainen menetelmä, jonka mahdollisuudet hermoston tyynnyttämiseen sekä ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvoinnin sekä itsetuntemuksen tukemiseen ovat laajat. Sukellamme Satuhieronta-ohjaajakoulutuksessa monella tasolla pintaa syvemmälle.

Käymme läpi menetelmän käyttämistä tietoisemmin tarvelähtöisesti. Voimme kohdentaa tarinan sisältöä sekä kosketusta juuri sen henkilön tai ryhmän tarpeita vastaavaksi, joka kulloinkin on kohderyhmäämme.  Loppujen lopuksi hyvin lyhyillä hetkillä tarinan ja kosketuksen yhdistämisen maailmassa voidaan tehdä paljon. Se tekee tästä ihanasta menetelmästä erityisen helposti arkeen mukaan otettavan ja vaikuttavuus on melko nopeasti nähtävissä ja todennettavissa.

Koulutuksessa pääset pysähtymään itsesi äärelle ja kokemaan henkilökohtaisesti paljon. Tutkimme ryhmässä ja yksilötasolla tarvelähtöistä lähestymistapaa sekä pääsemme ihmettelemään voimauttavien tarinoiden ja läsnäolevan kosketuksen yhdistelmän vaikutuksia myös itsessämme.  Lämpimästi tervetuloa tutkimaan syvemmin tarinan ja kosketuksen yhdistämisen maailmaan!

Koulutuksen sisältö:

1 osio, 10-11.05.2024:  (lähiopetus 2pv)
– Sadut, kosketus sekä niiden yhdistämisen synergia
– Tarinoiden, satujen ja mielikuvien symboliset merkitykset NLP:n näkökulmasta
– Myönteisen kosketuksen perusteiden omaksuminen ja ohjaaminen
– Tarvelähtöisyys ja vuorovaikutuksellisuus satuhieronnassa
– Ryhmän ohjaaminen & Satuhieronta-tuokiot
– Välitehtävän ohjeistus

2 osio, 16.05.2024 ja 21.05.2024:  (etäopetusta 2 x 2,5h)
– Välitehtävien läpikäyminen
– Sisäisen tiedon kuuntelu, oma hyvinvointi
– Lopputyön ohjeistus
– Satuhieronta-ohjaajana toimiminen

3 osio, 03-04.06:  (lähiopetus 2pv)
– Turvan luomisen ja tunnistamisen merkitys satuhieronnassa
– Nonverbaalisen viestinnän vaikutukset ja merkitykset
– Satuhieronta-ohjauksen monet mahdollisuudet
– Satuhieronta-ohjaajuus käytännössä
– Koulutuksen päätös

”Satuhierontaohjaajakoulutuksessa opin rentoutumisen, rauhoittumisen ja läsnäolon taitoa. Opin kunnioittamaan oman hyvinvoinnin tekijöitä. Koulutus vahvisti omaa ammatillista polkuani, ja sitä mihin suuntaan olen kulkemassa.”
– Osallistujan kokemus –

Kohderyhmä:
Varhaiskasvattajat, opettajat, toimintaterapeutit, puheterapeutit, perhetyöntekijät, lastenpsykiatrit, sekä muut lasten, nuorten sekä perheiden kanssa työskentelevät ammattilaiset, sekä aiheesta kiinnostuneet.

Kouluttajat:
Pääkouluttaja Satuhierontakouluttaja, Lasten ja nuorten tunnetaito-ohjaajakoulutuksen kouluttaja, NLP -kouluttaja Titta Karanta.
Vierailevana kouluttajana Satuhierontaohjaaja, perhetoiminnan kehittäjä Salla Jämsen, Koulutuksessa mukana Satuhieronta-menetelmän kehittäjä, kirjailija Sanna Tuovinen.

Hinta:
Satuhieronta-ohjaajakoulutuksen kokonaishinta on 980 € (sis. alv 24%). Hinta sisältää kahvit/teet lähiopetuspäivinä, koulutusmateriaalin sekä Satuhierontaohjaaja-lisenssin.

Ilmoittautuminen:
Ilmoittaudu koulutukseen sähköpostitse, lähettämällä viestiä osoitteeseen: info@satuhieronta.fi.

Koulutuspaikkakunta: Tampere. Tarkemmat osoitetiedot saat ilmoittautumisen yhteydessä.


Tervetuloa mukaan jatkamaan lumoavaa ja hyvinvointia monin tavoin palvelevaa matkaa! 

” Satuhieronta-ohjaajakoulutukseen oli saatu mahtumaan monipuolisesti ja laajasti satuhieronnan sekä satuhierontaan vaikuttaviin menetelmiin tutustumista, sekä myös se tärkeä teema: oma hyvinvointi. Satuhieronnan käyttömahdollisuudet avautuivat kaikessa monipuolisuudessaan hyvin. Useamman viikonlopun kesto mahdollisti kiireettömän ja vuorovaikutuksiltaan arvossaan mittaamattoman kokemuksen.”

– Osallistujan kokemus –